Fazer REILU- Cup
Fazer Reilucup, tilanne 4 osakilpailun jälkeen: [kokonaistilanne] [osakilpailukohtaiset]
Fazerin REILU-cup kilpailusarja 8-17-vuotiaille Lahdessa kesällä 2010
Lahden Ahkera järjestää avoimen piirikunnallisen Fazerin REILU-cup -kilpailusarjan kesällä 2010, joka käsittää yhteensä viisi osakilpailua. Kahdeksan vuotta sitten aloitettu kilpailusarja on jo vakiintunut piirimme suurimpana nuorisokilpailusarjana.
Kussakin ikäluokassa kilpaillaan Fazerin lahjoittamista palkinnoista. Kilpailusarjan päätyttyä palkitaan 8-15 v. sarjojen kolme parasta pokaalein Pajulahden nuorisohallikisojen yhteydessä su 21.11. klo 11.15 (M ja N 17-sarjojen osalta jossakin muussa yhteydessä). Tämän lisäksi jaetaan lisäpalkintoja sarjojen tason ja osanottajamäärien mukaan.
Jokaisen ikäluokan kilpailijoille lasketaan pisteitä kilpailuissa saavutetuista eri lajien tuloksista sisulisäpistetaulukon mukaan. 8 ja 9 v. sarjoissa yhteispisteisiin huomioidaan 4 parasta lajia, kuitenkin siten, että eri lajiryhmistä (juoksuista, hypyistä ja heitoista) täytyy kustakin olla 1 laji ja neljäs laji saa olla mistä tahansa lajiryhmästä. Muiden sarjojen osalta lopullisiin tuloksiin huomioidaan 6 lajin tulokset siten, että juoksuista, hypyistä ja heitoista pitää kustakin olla mukana vähintään 1 laji ja mistään lajiryhmästä ei saa olla 3 lajia enempää.
Lajipisteet huomioidaan tämän säännön mukaan niin, että kultakin tulee yhteispisteisiin huomioitua paras pisteitä antava lajiyhdistelmä. Kilpailujen palkintojärjestys määräytyy kerättyjen yhteispisteiden mukaan. Kilpailusarjassa voi näin olla mukana osallistumalla kahteen tai useampaan kilpailuun ja keräämällä pisteitä riittävän monessa lajissa. Mitä useammassa lajissa on mukana, sitä paremmat mahdollisuudet on kartuttaa pistetiliään ja löytää itselleen parhaiten pisteitä antavat lajit.
Kilpailut pyritään viemään läpi joustavasti, toivottavasti näissä kisoissa kukaan ei pidä pipoaan liian kireällä! Ahkeran kokeneita toimitsijoita ja lasten vanhempia pyydetään toimitsijatehtäviin, mutta emme kieltäydy ottamasta apua ulkopuolisiltakaan vaan kiitämme kauniisti! Kisoissa on automaattinen ajanotto.
Osanottomaksu on 8-15 v. kohtuullinen 3,00 euroa / laji (jälki-ilmoittautuneilta 5 euroa / laji) ja vanhemmilla sarjoilla 5,00 euroa / laji (jälki-ilmoittautuneilla 8 euroa / laji). Osanottomaksut peritään kilpailupaikalla.
Ahkeran omilla urheilijoilla EI osanottomaksua.
Tehdään yhdessä hyvät nuorisokilpailut REILUSSA hengessä!
Tervetuloa tulostentekoon Lahteen!
LAHDEN AHKERA RY.
2008
- Reilu Cup tilanne yhdeksän osakilpailun jälkeen tästä.
- Reilu Cup palkittavat 8-15-vuotiaat 2008
- Reilu Cup palkittavat 6-vuotiaat 2008
- Reilu Cup toimitsijapalkinnot 2008
- Reilu Cup kokonaispisteet 2008 (excel)