FJG kesäreissu 2011

Lahden Ahkeran 10-13-vuotiaat tekivät kesäreissun Finland Junior Gamesiin 17.6 - 19.6

LOISTAVA MATKA! Hyviä urheilusuorituksia urheilukentillä ja huimaa toimintaa myös Linnanmäellä ;)

Reissu starttasi perjantaina klo 12.00 Urheilukeskuksen edestä historiallisella kesäbussillamme. Kyytiin nousi 26 iloista matkalaista, paljon leipää, nyssäköitä ja tietysti jääkaappi! Täytyyhän nyt kisareissulla jääkaappi olla.

Suuntana oli Linnanmäki ja aikataulussa saavuimme pelipaikoille klo 14.00. Junnut toimivat tehokkaasti huvipuistossa ja tämä pysäkki toimi hyvänä valmistavana treeninä lauantain ja sunnuntain suuriin kilpailuihin. Lapset nimittäin juoksivat laitteesta toiseen koko 4 tunnin ajan siten, että huoltajilla ei ollut mitään mahdollisuutta kestää kieputuksessa mukana. Klo 15.30 olimme sopineet tapaavamme kohtaamispaikalla laskien, että kaikki ovat vielä tallessa - tästä iso plussa kaikille - yksikään ei myöhästynyt sekuntiakaan :) Virheetöntä toimintaa läpi reissun!

Päivän päätteeksi suosikkilaitteeksi huudettiin UKKO, jossa enkat taisi olla neljä käyntikertaa.

Ensimmäinen reissupäivä jatkui bussilla Leppävaaran Lukiolle, jossa tiimillemme oli järjestetty majoitus. Vastaanotossa tuli pieni paha-aavistus kun Ahkeran nimeä ei majoituskartasta löytynyt. Olimme varanneet majoituksen ensimmäisenä, joten tiesin, että ei tässä mistään isosta voi olla kyse. Nimemme löytyikin yhden luokan ovesta ja pääsimme asettumaan taloksi. Toki pientä mietintää aiheutti ajatus siitä, että kaikki 26 henkeä majoitettiin yhteen luokkaan kun käsittääksemme tarkoitus oli saada kaksi. Noh, tunnetusti tarkkana porukkana Ahkeran tiimi laittoi patjat vieriviereen ja tila saatiin viimeistä senttiä myöden hyödynnettyä.

Perjantai ilta huipentui Ostoskeskus Sellon ravintolaan jossa söimme porukalla illallisen valmistautuen tulevien päivien koitokseen.

Lauantain ja sunnuntain teemana olivat urheilukilpailut, joissa 10-12-vuotiaat kisasivat Eläintarhankentällä ja 13-vuotiaat Leppävaaran kentällä. Tulokset löytyvät täältä! Suosittelen katsomaan, ON mielenkiintoista nähtävää :)

Lauantai iltana laitoimme ykköset päälle ja lähdimme näyttäytymään Espoon Leppävaaran ostoskeskusalueella. Kävimme syömässä ja käppäilimme kaduilla. Parit kisat otettiin kaupunkiympäristössä ja ilta päättyi Leppävaaran kentälle fiilistellen ja temppuillen. Mieleen jäivät erityisesti yhteiskuvat, mallikuvaukset, seiväspatjan akrobatiaesitykset ja tyttöjen sukkulaviesti. Tytöt löysivät rinteestä mittakeppejä joiden väliä sahasivat neljästään hyvän tovin. Ehkä mainitsemisen arvoinen myös 200m kisa, johon junnut haastoivat nuorisopäällikön... Kisa oli kovatasoinen ja voittoajan ollessa jotakin alle 23 sek, tuuletti nuorisopäällikkö voittoa! \o/

Sunnuntaina aamuna normaalirutiineilla viimeiseen kisapäivään ja voitokkaana iltapäivällä kotiin. Loisto reissu ja näitä lisää! 

 

Terveisin, Matti

ps. lisää kuvia kunhan saan useamman kameran avattua