Esittely
Mika Salminen
Nuorisovalmennuspäällikkö
p. 044-2872469
@: mika.salminen@lahdenahkera.fi
Hei!
Olen toiminut seuramme nuorisovalmennuspäällikkönä vuodesta 2008 lähtien. Vastuualueeni on 14-19-vuotiaat urheilijat. Itselläni on tällä hetkellä 20 valmennettavaa.
Olen valmistunut Liikunnanohjaajaksi Pajulahden urheiluopistolta vuonna 2004. Valmennustyöstä kiinnostuin opiskelujen ohella ja olen kouluttautunut Suomen Urheiluliiton koulutusjärjestelmän III-tasoon asti. Valmennuksen ohella opiskelen kiinalaista lääketiedettä, josta olisi määrä valmistua 2012 mennessä.
Toivon kaikille urheiljoille oikein menestyksekästä urheiluvuotta 2010-2011.
![]() |
Matti Hannikainen
Nuorisopäällikkö
p. 044-2574545
@: matti.hannikainen@lahdenahkera.fi
Morjens!
Aloitin seuramme nuorisopäällikkönä syksyllä 2009. Vastuualueeni on yleisurheilijat 13-ikävuoteen asti eli Yleisurheilukoulut ja niiden Jatkoryhmät. Toimin vetäjänä ja valmentajana Termiittien, Tehon, Super Sisujen sekä oman ryhmäni harjoituksissa. Käyn myös aktiivisesti seuraamassa kaikkien ryhmien toimintaa.
Valmistuin Lahden Ammattikorkeakoulusta liikunnanohjaajaksi Jouluna 2010. Yleisurheilusta kiinnostuin opiskellessani Joensuussa ja ajauduinkin sen jälkeen aika voimakkaasti yleisurheilun pariin. Olen käynyt Suomen Urheiluliiton koulutusjärjestelmän II-tasoon asti sekä erikoistunut koulutukseni puolesta valmennukseen. Minulla on paljon ideoita yleisurheilutoimintamme kehittämiseksi ja olen erittäin kiinnostunut kuulemaan teidänkin ideoitanne.
Toivottavasti kaikki liikkuvat myös vapaa-ajallaan - kausi 2011 - 2012 on valmis alkamaan!



