Ahkera lyhyesti

 Ahkeran arvot

Missio

Lahden Ahkeran tehtävänä on kasvattaa jäsenistöään mahdollisimman monipuolisesti ja antaa jäsenilleen mahdollisuus kilpailla ja harrastaa liikuntaa sekä kokea onnistumisia yhteisissä tapahtuma-/kilpailujärjestelyissä. Ahkeran tavoitteena on kehittää seurasta yksi suuri ja onnellinen perhe , jossa sen jäsenet tukevat toisiaan niin urheilussa kuin elämään liittyvissä asioissa. Keskeisenä tavoitteena on luoda iloinen tekemisen meininki harjoitteluun, kilpailuun kuin muuhunkin seuran toimintaan.

Visio

Lahden Ahkera on yksi suomen kärkiseuroista sekä yleisurheilussa että painissa.
Se tuottaa liikuntaan ja urheiluun liittyviä positiivisia elämyksiä koko ihmisen elämänkaaren ajan. Ahkeralaiset pärjäävät niin urheilussa kuin elämässä.
Ahkeralaiseksi halutaan ja jäsenmäärä kasvaa.

Arvot

Ahkeralaisuus tukee itsenäistä päämäärien asettamista ja niihin pyrkimistä. Se merkitsee taitoa ja rohkeutta kohdata elämän haasteet ja selviytyä niistä voittajana. Urheilijat, valmentajat ja toimijat voivat kokeilla omia rajojaan ja kehittää itseään henkisesti sekä fyysisesti. Onnistumiset ja elämästä nauttiminen kuuluvat Ahkeralaisen jokaiseen päivään. Yhteenkuuluvaisuus on Ahkeralaisuuden perusta: yhdessä eteenpäin, ylöspäin, nopeammin. Toiminnassamme korostuvat eettisesti kestävät periaatteet. On kunnia-asia kuulua Lahden Ahkeraan.

Strategia

Tavoitteiden toteuttaminen edellyttää valmennus- ja ihmissuhdetaitojen jatkuvaa kehittämistä sekä seuran toimintaan osallistuvien toimijoiden oikeanlaista motivoitumista. Onnistumiset tulee huomioida ja palkita. Seurahengen luomisessa tärkeässä roolissa on itsensä ja toisten sekä oman ja toisten työn arvostaminen. Voidaksemme saavuttaa kaikki tavoitteemme panostamme talouden vahvistamiseen kehittämällä ja hankkimalla uusia tapahtuma- ja palvelukokonaisuuksia.