YRITYKSILLE JA RYHMILLE
![]() |
Lahden Ahkera järjestää yrityksille sekä ryhmille liikuntaa ja urheilua
Tapahtumat, liikuntapäivät, kurssit, erilaiset koulut ja ohjatut liikuntatunnit ovat yrityksille suunnattua toimintaamme.
Näkyvyys ja yhteistyö seuran kanssa
Lahden Ahkera kuuluu Suomen menestyneimpien yleisurheiluseurojen joukkoon. Vuosittain järjetämme kansallisia kilpailuja niin junioreille kuin aikuisurheilijoille. Vuonna 2012 meillä on kunnia järjestää yleisurheilun Kalevan Kisat.
Toinen vahva lajimme on paini, jossa kuulumme myös Suomen kärkiseuroihin. Edustuspainijamme kilpailevat niin kansallisella kuin kansainväliselläkin tasolla. Myös paini tarjoaa ryhmiä lasten ryhmistä aina aikuisten valmennusryhmiin.
Junioritoimintamme on hyvin järjestäytynyttä ja laadukasta. Viime vuosien suunta on ollut vahvasti positiivinen ja junioriurheilijamme tekevät hyvällä ilmeellä Suomen kärkituloksia kaikissa lajiryhmissä.
Ahkeran vuosittain järjestämät suurtapahtumat ovat: Kunnon Nainen, Etlarin Viestikarnevaalit ja UusiLahti -juoksu.
Yrityksillä on oiva mahdollisuus toimia yhdessä kanssamme; tuoda omaa yritystään positiivisessa valossa esiin ja tukea erityisesti lasten ja nuorten liikuntaa ja urheilua.
Kiinnostuessasi ota yhteyttä - suunnittelemme juuri Teille sopivan kokonaisuuden!
Ahkeran toiminnanjohtaja Janne Harjula p. 044 036 0300
Aikuisten harrasteliikuntavastaava Nita Hiltunen p. 040 186 0773

