Kunto-Ahkerat juoksuryhmä

TERVETULOA ALOITTELEVIEN JUOKSIJOIDEN RYHMÄÄN!

Tämä ryhmä sopii kaikille juoksusta syttyneille aikuisille, jotka hakevat osaavaa ohjausta sekä motivaatiota harjoittelussa edistymiseen ja jatkuvuuteen. Hyviä vinkkejä juoksutekniikkaan ja juoksun taloudellisuuteen saa myös muiden lajien piiristä näihin seikkoihin apua etsivät.

Ryhmä keskittyy kestävyysjuoksun harjoitteiden saloihin. Aloitustasona on hyvä, jos pystyt hölkkäämään omaa rauhallista tahtia ainakin kilometrin putkeen. Kehityt tästä varmasti syksyn mittaa eteenpäin. Ryhmään voi hyvin tulla edistyneemmätkin juoksijat. Kaikki pääsevät tekemään harjoitukset oman tason mukaisesti. 

Ryhmän harjoitukset kestävät alustavasti vain syyskauden jolloin kevättalvella on mahdollista hiihtää tai keskittyä muihin lajeihin. Joulun lähestyessämme kysymme kuitenkin ryhmäläisten halukkuutta jatkaa kevätkaudelle, jolloin päätämme mahdollisen kevätosion toteutumisesta. Harjoituspaikkoina hyödynnetään urheilukeskuksen lähipaikkoja sekä toisinaan Stadionin juoksusuoraa.

Treeneissä tehdään monipuolisesti kaikkea kestävyysjuoksuharjoitteluun liittyviä harjoituksia. Sisällöissä vaihtelee esimerkiksi erilaiset vauhtikestävyys ja maksimikestävyysharjoitukset sekä kestävyysjuoksijan nopeus, voima ja liikkuvuus. 

Ryhmän valmennuksesta vastaa Ahkeran kokenut valmentaja liikuntaneuvoja Teija Takala (LPT).

Tämä ryhmä käyttää tiedottamiseen whatsapp-ryhmää.

 

Yhteyshenkilö ryhmän sisältöihin liittyen:

Teija Takala: t.k.takala@hotmail.com

Maksuasioissa:

toimisto@lahdenahkera.fi

 

 Syksyn treenit 3.9.-10.12.

Päivä

Kellonaika

Paikka

Valmentaja

torstai (vk 36-50).

18.30-20.00

Urheilukeskus ja sen lähiympäristö

Teija Takala

Maksut

Osallistumismaksu syksylle 160€ 
 

Ilmoittautuminen on sitova ja kurssimaksu maksetaan kokonaisuudessaan ennen ensimmäistä kertaa!

  • Kausimaksua ei palauteta, eikä hyvitetä seuraaville vuosille. Ryhmiemme toteutuminen vaatii tietyn määrän osallistujia vuosittain. 

  • Toimimme vain kausimaksuperiaatteella, joten kertamaksut eivät onnistu.

  • Mikäli ilmoittautumisen jälkeen ennen harjoitusten alkua loukkaannut etkä voikaan aloittaa harrastusta, ilmoitathan asiasta mahdollisimman pian.

  • Maksuja on mahdollista maksaa samalla viitenumerolla osissa (esim. ennen kauden alkua puolet ja lokakuussa puolet. Ensimmäinen osa tulee olla maksettuna ennen kauden alkua.

Mikäli maksat jollain työnantajan tukemalla maksupalvelulla, laitathan kuitin maksusta sp. toimisto@lahdenahkera.fi tai jos haluat sopia poikkeavista maksujärjestelyistä olethan yhteydessä: toimisto@lahdenahkera.fi

  • Maksun voi suorittaa myös Liikuntaseteleillä, ePassilla (ahkera), Edenredillä tai Easybreakilla.

  • Smartumin liikuntakortilla tai muulla korttimaksuvälineellä maksaessa ole yhteydessä Ahkeran toimistoon (maksupääte löytyy, mutta se kiertää eri paikoissa).