Ahkeralainen yhteisöllisyys loisti ja tuotti tulosta

13.12.2023

Kalevan Kisoissa 20233 kisakävijää ja 2,5 miljoonaa tv katsojaa -Kruununa Kalevan Maljan voitto

Lahden Ahkera ry järjesti 2023 heinäkuun lopussa onnistuneet Kalevan kisat. Kisoja seurasi paikan päällä stadionilla 19.633 kävijää ja torstai-illan maantiekävelyitä seurasi noin 600 katsojaa. Tv ruutujen ääreen liimautui 2,5 miljoonaa tv-katsojaa. Vapaaehtoisia kisajärjestäjiä saatiin mukaan talkoisiin noin 500, jotka vastasivat kilpailujen tuomaroinneista, huollosta, ensiavusta ja lääkinnästä sekä järjestyksestä. Yli 6000 myytyä makkaraa, 1500 hampurilaista, 8 000 kuppia kahvia, yms. virvokkeita, makeisia ja munkkeja ja Lahti Aquan maailman parasta lähdevettä nautittiin Lahden Urheilukeskuksen loistavissa puitteissa niin, että kisajärjestäjä Ahkeralle jäi viivan alle reilusti kuusinumeroinen summa euroja. Tulos (240.000,-) käytetään Ahkeran seuratoiminnan kehittämiseen seuraavien vuosien aikana.

Yhteistyö Lahden kaupungin ja yhteistyökumppaneiden kanssa sujui mallikkaasti ja kiitoksia sateli lauantai-illan kaatosateesta huolimatta. Kiitosta saivat niin Etelä-Suomen Sanomien kisaliite kuin Luhdan Rukka-asut. Myös yleisön mielestä kisat onnistuivat erinomaisesti.

Salmi Analyticsin toteuttamaan kävijäkyselyyn vastanneiden (n=847) tyytyväisyys ja uudelleen saapuminen -kysymykset saivat molemmat huippuarvosanan 8 (asteikko 0-10). Lisäksi samassa kisojen aluevaikutuskyselyssä ”Kaverille suositus indeksi” (NPS) oli myös erittäin korkea (50.0).

Kilpailujen taso oli vuosituhannen parasta yhteenlaskettujen urheilijapisteiden valossa. Lahden Kalevan kisat kokosivat Kansainvälisen yleisurheiluliiton (WA) kilpailujen rankingissa 153 563 pistettä, joka on korkein pistemäärä 2001 alkaneessa Kalevan kisojen välisessä vertailussa.

Lahden Ahkeran urheilijat saavuttivat kovatasoisissa kisoissa yhden kultamitalin (Nelly Nordlund), kaksi hopeaa (Kristiina Mäki, Ilona Mononen) ja yhden pronssin (Ossi Kekki).

Vuosi 2023 oli muutoinkin menestyksekäs. Lahden Ahkera auditoitiin Suomen yleisurheilun ensimmäiseksi huippuyleisurheiluseuraksi ja syyskuussa SM– viesteissä varmistui Kalevan Maljan voitto selkeällä pistemarginaalilla muihin.

Painissa Arvi Savolainen sijoittui kreikkalaisroomalaisen painimuodon MM kisoissa kahdeksanneksi ja alle 23-vuotiaiden vapaapainin EM-kisoissa viidennen polven ahkeralainen Miko Elkala oli 12.

Lahden Ahkeran parhaana urheilijana palkittiin 25.11. yli 300 ahkeralaisen Ahkeragaalassa nuori kestävyysjuoksija ja maastojuoksun 19-vuotiaiden EM pronssimitalisti Ilona Mononen.

Vuoden positiivisimmaksi lahtelaiseksi valittiin Ahkeran nuorisovalmennuspäällikkö Joonas Makkonen.

Kalevan kisat sai myös uuden Lahden kaupungin valtuustotoimikunnan myöntämän Lahti teko 2023 tunnustuspalkinnon nro 1.

Kuvassa vasemmalta Kalevan kisojen järjestelytoimikunnan puheenjohtaja Pekka Mäki-Reinikka, pääsihteeri Janne Harjula, kilpailujen johtaja Markku Hölsö, kisojen viestinnästä vastannut Anna-Kaisa Packalén ja toinen kilpailujen johtaja Jarkko Mantila vastaanottamassa tänään Lahden kaupungin valtuustotoimikunnan Kalevan kisoille myöntämää Lahti teko 2023 palkintoa numero 1.