Hannu Granberg maratonilla alle 2.20

4.12.2023

Lahden Ahkeran Hannu Granberg juoksi uuden maratonennätyksensä, ensimmäistä kertaa alle 2.20 Valencian maratonilla Espanjassa. Uudeksi ennätysajaksi kirjataan nyt 2.19.10.

Vanha ennätys 2.20.57  oli samalta reitiltä vuoden takaa. Hannu itse kommentoi vauhdinjaon onnistuneen erinomaisesti ja vauhdin kiihtyneen loppua kohti. Samalla saatiin valmentaja Tommy Ekblomin kanssa vahvistusta sille, että pidemmille matkoille tähtäävä harjoittelu on oikeassa suunnassa. Aikaisemmin 3000m esteiden parissa viihtynyt  Hannu on kääntänyt tähtäimensä tulevaisuudessa pidemmille matkoill,e radalla 5000m ja 10 000m sekä maantiekisoissa puolimaraton sekä maraton mielessä. Kesäkuun alussa silmäkulmassa siintää EM-kisat Roomassa, missä matkana olisi puolimaraton. Lisänäyttöjä annetaan kotikisoissa SM-maantiellä Lahdessa 13.4.2024 sekä myöhemmin keväällä Euroopassa maantiekisassa.

Ahkeran Anne Rajaniemi suoritti maraton debyyttinsä myös Valenciassa, joka on yksi Euroopan suurimmista maratoneista n.35 000 osallistujan kera. 35 kilometriin matka maistui hyvin, mutta sen jälkeen energiat loppuivat ja loppuaika kirjattiin lukemiin 2.58.