Ahkerassa 40 yli tuhannen pisteen yleisurheilijanaista

8.2.2024

Toisessa yleisurheilun kansainväliseen pistetaulukkoon perustuvassa jutussani vertailen Lahden Ahkeran naisten eri lajeissa tekemiä tuloksia keskenään. Kyseessä on ns. unkarilainen taulukko, jonka kehitti unkarilainen matemaatikko Bojidar Spiriev kansainvälisen yleisurheiluliiton, IAAF nykyisin WA, käyttöön 1982.

Olen kartoittanut kaikki Lahden Ahkeran yleisurheilijat, joiden ennätyksistä kertyy vähintään 1000 pistettä ja heitä on 40. Kun monet urheilijat ovat saavuttaneet 1000 pistettä useammassa lajissa, kaikkiaan näiden 40 urheilijan nimiin kertyy 1000 pisteen lajisuorituksia 77.

Oheisena yhteenveto tuloksista, joista saa 1000 pistettä. Suluissa oleva numero kertoo, kuinka monta Lahden Ahkeran urheilijaa on kyseisessä lajissa saavuttanut vähintään 1000 pistettä

Arto Pasanen

Kuvassa Kristiina Mäki ja Ilona Mononen Lahden Kalevan kisoissa 2023.