Sopimusurheilijat
Kovista kovimmat! Keltamustaa!


Ilona Mononen
Syntynyt Hämeenlinnassa, tällä hetkellä asun Lahdessa ja ison osan vuodesta vietän myös ulkomailla treenaten.
Mun urheilu-uran parhaita saavutuksia ovat vuoden 2024 EM-kisojen 6. sija ja Olympialaisten 20. sija, sekä siellä juostu 3000m ej. SE 9.22,77.
Kesän päätavoitteena on Tokion MM-kisat. Tällä kaudella tavoittelen myös Euroopan mestaruuksia viimeistä kertaa U23-sarjassa Bergenissä ja myöhemmin joulukuun EM-maastoissa.
Pitkällä aikavälillä toivon ehjää ja tervettä uraa, minkä aikana pääsen tavoittelemaan mitaleja mahdollisimman monissa arvokisoissa.

Kristiina Mäki-Sasínek
...

Veera Perälä
Nurmosta, nykyisin Jyväskylässä.
Olympiaurheilijaksi & äidinkielenopettajaksi.
Oma 800m ennätys, tällä hetkellä 2.03. Nuorten arvokisaedustukset, Ruotsi-ottelu ja suomenmestaruudet.
Rakastan pastaa & kisavauhtitreenejä.

Milja Thureson
Olen kotoisin Turusta, Littoisista.
Haluan tulla nopeammaksi.
Paras saavutus on: vaikea nimetä yhtä… Kalevan kisa mitalit.☺️
Harrastan urheilun ohessa myös taidetta ja maalaan tauluja. Se on kiva vastapaino urheilulle.

Tomas Järvinen
Tomas Järvinen, (synt. 2005) kymmenottelija. Vuoden 2024 Maailman mestari alle 20-vuotiaiden 10-ottelussa. Ennätys 8425 pistettä, mikä on vain 10 pistettä Maailman ennätyksestä.
Tavoitteena on kivuta myös miesten sarjan parhaaksi maailmassa, unelmana on 2032 Brisbanessa Olympiavoitto.
Haluan sanoa kaikille Ahkeran nettisivujen lukijoille, muistakaa että on supertärkeää liikkua, treenata ja kilpailla monipuolisesti. Tulevaisuus näyttää kuinka hyväksi voit kehittyä.

Laura Loponen
Oulusta kotoisin
Haluan tehdä asioita jotka tuntuu omalta
Kalevan Kisojen hopea ja pronssi 400m aidoista
Kesä on lempi vuodenaikani

Ossi Kekki
Lahesta kotoisin ja asun Tampereella.
Haluan kehittyä ihmisenä ja urheilijana, niin ettei vanhempana tarvitse jossitella tekemättömiä asioita tai juoksemattomia juoksuja ja voisin olla tyytyväinen saavutuksiini.
Paras saavutus urheilun saralla on toivottavasti vielä edessä.
Teen talvisin etelän leirien sijaan pohjoisen lumileirejä.
Hannu Granberg
Olen Lahdesta lähtöisin oleva, nykyään Espoossa asuva, kokenut ja monipuolisesti eri matkoilla kilpaileva kestävyysjuoksija. Radalla kilpailen pitkillä ratamatkoilla 3 000 metristä aina 10 000 metriin asti. Maantiellä lajivalikoimaani kuuluu 10 km maantiejuoksut sekä puolimaraton ja maraton. Aikaisemmin vuoteen 2023 asti lajivalikoimaani kuului myös estejuoksu, nykyään olen keskittynyt kilpailemaan sileillä matkoilla. Päämatkani radalla on 10 000m ja maantiellä maraton.
Parhaimmat saavutukseni ovat kahdeksan Kalevan kisojen mitalia, maastojuoksun lyhyen matkan suomenmestaruus sekä kaksi puolimaratonin suomenmestaruutta. Olen edustanut Suomea vuosien mittaan Superliigassa, Eurooppa CUP:n 10 000 m:llä sekä maaotteluissa.

Helmi Vuorimaa
Mä oon Helmi Vuorimaa ja oon keskimatkojen juoksija. Kaikki siis menee 400m ja 1500m väliltä, mutta mun pää- ja lempparimatka on 800m.
Oon Heinolasta kotoisin, mut asustelen nykyään Helsingissä ja opiskelen visuaalisen viestinnän muotoilua.
Mun uran paras saavutus on pronssimitali Kalevan kisoista ja hopea aikuisten SM-halleista. Molemmat tietty kasilta!

Niko Putkinen
Olen Niko Putkinen, asun Kotkassa ja olen edustanut Ahkeraa vuodesta 2023 asti.
Haluan tulevaisuudessa kuulua Euroopan kärkijuoksijoiden joukkoon.
Parhaat saavutukset minulla on 2025 SM-maantien puolimaratonin mestaruus debyyttipuolikkaallani, 2024 SM-maastojen yleisen sarjan hopea ja 2024 EM-maastoissa yleisen sarjan kisassa kisaaminen.
Ja vielä loppuun asia minkä haluan kertoa itsestäni on se, että omistan 3 vuotiaan kultaisennoutajan ja aina kun se on ollut kisapaikalla mukana, kisa on mennyt hyvin!

Sini Rajaniemi
.jpg)
Walte Hautala

Joni Virkkala
29 vuotias kestävyysjuoksija Kokkolasta.
Haluan tulla yleisen sarjan SM-mitalistiksi niin henkilökohtaisella suorituksella kuin SM-viestien ja SM-maastojuoksun joukkuekilpailun kautta.
Paras saavutukseni on vuoden 2023 Lahden Kalevan kisojen 1500m 4 sija.
Olen sijoittunut 31 kertaa 10 joukkoon henkilökohtaisissa SM-kilpailuissa juniorisarjat mukaan lukien, mutta en ole saavuttanut henkilökohtaista SM-mitalia.

Karim Echahid
24v uusi espoolainen. Laji on pituushyppy, aikaisempaa taustaa pika-aidoista sekä muista hyppylajeista.
Haaveena olisi pituushypyssä puhkoa jonain päivänä 8m ja lentokapteenin ura myös korvan takana.
Parhaisiin urheilusaavutuksiin kuuluu aikuisten sm-halleista hopea vuodelta 2023 sekä maajoukkuepaidan pukeminen pohjoismaisissa hallimestaruuskisoissa. Kesän tavoitteena on rikkoa oma henkilökohtainen ennätys, joka on jo 6 vuoden takaa

Joni Järvinen
Olen Joni, alkuperäisesti lahtelainen, mutta neljä vuotta sitten Helsinkiin muuttanut 110m aitajuoksija.
Haluan edustaa Suomea arvokisoissa, joista ensimmäiset ovat toivottavasti kesällä 2025 pidettävät Universiadit.
Paras saavutus urheilu-urallani on 15 junnu SM-mitalia ja maaotteluedustus. Lahen ja Helsingin lisäksi olen asunut myös Sveitsissä

Ilona Saarikunnas
Kotoisin Lahdesta ja nykyisin asun ja opiskelen Jyväskylässä
Tavoitteeni on tulla kuuden metrin hyppääjäksi
Useampi nuorten SM-mitali
Tykkään koirista

Anne Rajaniemi
Asun Lahdessa. Olen kotoisin Seinäjoelta. Juuret löytyvät Pohjois-Karjalasta.
Koulutukselta olen liikunnan- ja terveystiedon maisteri.
Olen realistinen unelmoija, jonka mielestä iän ei pitäisi olla esteenä tehdä asioita joista nauttii.
Oma tavoite urheilussa on henkilökohtaisten ennätysten jahtaaminen.
Parhaat tulokseni tähän mennessä olen tehnyt kympillä ja maratonilla. Pidän silti kovasti myös lyhyemmistä matkoista enkä niitä malttaisi jättää kisakalenterista pois.

Veronika Virtapohja
Moi! Oon Veronika Virtapohja, mun päämatka 1500 metriä.
Asun ja urheilen Tampereella mun miehen Ossi Kekin kanssa. Etelänleirejä vietän pääsääntöisesti Lahdessa.
Jahtaan urheilussa omaa potentiaaliani. Mun parhaita saavutuksia on pistesijat SM-kisoissa radalla ja maastossa, tietty myös joukkuemitalit keltamustissa väreissä. Neljäs sija on paras henkilökohtainen sijoitus, se on jättänyt sopivasti nälkää.
Urheilun ohella työskentelen sairaanhoitajana urheilulääkäriasemalla. Koen tosi merkityksellisenä, että saan olla läsnä muiden urheilijoiden polulla niin hyvinä kuin huonoina hetkinä.

Lesley Mahlakoane
400m sprinter and long jumper representing Lahden Ahkera with heart and hunger.
I’m from South Africa, now based in Lahti, Finland.
I want to be one of the best 400m runners in the world — a national champion, an international force, and a name that brings heat every time I step on the track.
I’m an NCAA Division I All-American, a 7× NJCAA All-American, a National Champion, and an SEC Team Champion. I led my college team as captain to its first-ever National Championship title. These aren’t just accolades — they’re proof of years of sacrifice, leadership, and a relentless pursuit of greatness. And this is just the beginning.
I don’t run just for wins — I run for meaning. For those who come from tough places with big dreams. Every stride is a statement: we rise.

Rasmus Laapas
Nurmijärveltä
Mahdollisimman hyväksi juoksiaksi
Pohjoismaidenmestaruus hopea
Mulla on silmäkulma liimattu koska pienenä naapurini löi mua haravalla naamaan.

Matias Salminen
19-vuotta ja olen pikajuoksija.
Lahdesta
Haluaisin olla ammattiurheilija ja tehdä pikajuoksua työkseni.
Tupla suomenmestaruus 100m ja 200m 16 ja 17 sarjoissa.
Vapaa-ajalla tykkään ottaa rennosti ja hengata kavereiden kanssa tai pelata pleikkaria😁

Petri Ihander
28v, laji on 10-ottelu. Mä oon lähtöisin Järvenpäästä, mutta n. 8 vuotta sitten lahtelaistunut. Ahkeraa edustan nyt kolmatta vuotta. Urheilun lisäksi teen fysioterapeutin ja hierojan töitä ihan täyspäiväisesti.
Parhaina saavutuksina yleisestä sarjasta 3kpl SM-pronssia halliotteluista ja useampi maajoukkue-edustus. Juniorisarjoista löytyy useampi suomenmestaruus ja PM-hopeaa ottelusta. Loukkaantumiset on säännöllisesti haastanut kehittymistä, eikä tämäkään vuosi ole poikkeus.
Kesällä päätavoitteet on pikajuoksun puolella: omat ennätykset ja viestijuoksumenestys Ahkeran paidassa!

Veeti Savolainen
Olen Veeti Savolainen 19-vuotias kestävyysjuoksija Keravalta.
Haluan antaa mahdollisimman paljon kestävyysjuoksulle ja katsoa kuinka pitkälle voin päästä urheilijana. Haluaisin tehdä töitä tulevaisuudessa urheilijana tai urheilun parissa.
Tähän päivään mennessä paras saavutukseni on M22 sarjan 4 sija halleista.
Olen kova jääkiekkofani ja olen harrastanut jääkiekkoa seitsemän vuotta. Jokerit liigaan kaudelle 2026-2027😎.

Lassi Kuva