Seuran pistekilpailut
Ahkeralla on kesäisin kaksi kilpailusarjaa joilla kannustetaan keräämään tuloksia ja omia ennätyksiä useissa yleisurheilulajeissa.
Taustalla on ajatus, että tuloksien tekeminen useammassa eri lajissa pitää homman mielenkiintoisena ja harjoittelun monipuolisena; urheilijan tarvitsee olla lajista riippumatta nopea, kestävä, voimakas ja taitava. Yleisurheilulajit ovat myös kivoja ja omien ennätyksien kerääminen kantaa pitkälle!
Urheilijalla voi ja saa olla omat suosikkilajit, mutta se ei estä kilpailemasta vaikkapa kaikissa yleisurheilulajeissa koko nuoruutta - tämä tukee tietä yhdenkin lajin mestariksi.
Fazer Reilucup - kilpailusarja
- Kussakin ikäluokassa kilpaillaan Fazerin lahjoittamista palkinnoista
- Pistelaskuun huomioidaan vain oman ikäluokan lajeissa tehdyt tulokset, kilpaileminen omaa ikäluokkaa ylempänä voidaan hyväksyä vain poikkeustapauksissa tuloksen tekemiseksi.
- Reilucupin heittolajeja voi olla myös muissa tapahtumissa, mutta tästä tiedotetaan erikseen.
- 6 ja 7 v. sarjoissa järjestetään Ahkeran harkkakisoja joista palkinnot erikseen.
- 8 - 15 v. sarjojen osalta palkitaan kolme parasta pokaalein ja sarjakohtaisen tason mukaan seuraaviksi sijoittuneille vielä lisäpalkinnoin.
- Palkitseminen tapahtuu Ahkeran urheilijoiden osalta syksyn Ahkera-gaalassa ja muiden seurojen urheilijoiden osalta Intersport-nuorisohallikisojen yhteydessä Pajulahdessa.
Pisteidenlasku
- 8-15-sarjalaisille lasketaan pisteitä kilpailuissa saavutetuista eri lajien tuloksista nuorisoyleisurheilun pistetaulukon mukaan
- 8 ja 9 v. sarjoissa yhteispisteisiin huomioidaan 4 parasta lajia. Siten, että pisteisiin huomioidaan parhaimmat pisteet tuova pikamatka, kestävyysmatka, hyppylaji ja heittolaji.
- 10 – 15 v. sarjojen osalta lopullisiin tuloksiin huomioidaan 6 lajin tulokset siten, että juoksuista, hypyistä ja heitoista pisteisiin lasketaan 2 parasta juoksua, hyppyä ja heittoa. Eli saadakseen kuudesta lajista pisteet on urheilijan suoritettava kesän aikana Reilucupeissa 2 juoksulajia, 2 hyppylajia ja 2 heittolajia.
Lajipisteet huomioidaan tämän säännön mukaan niin, että kultakin tulee yhteispisteisiin huomioitua paras pisteitä antava lajiyhdistelmä. Kilpailujen palkintojärjestys määräytyy kerättyjen yhteispisteiden mukaan.
Kilpailusarjassa voi näin olla mukana osallistumalla kahteen tai useampaan kilpailuun ja keräämällä pisteitä riittävän monessa lajissa. Mitä useammassa lajissa kilpailija on mukana, sitä paremmat mahdollisuudet hänellä on kartuttaa pistetiliään ja löytää itselleen parhaiten pisteitä antavat lajit.
Ahkeran pistekilpailu
- Tässä kisassa huomioidaan kaikki kesän aikana, ikäluokan virallisissa lajeissa, tehdyt tulokset (ns. epävirallisten kisojen eli seurakisojen tuloksia ei huomioida)
- Ikäluokan viralliset lajit näette taulukosta TÄSTÄ
- Näiden pohjalta lasketaan pisteet nuorisoyleisurheilun pistetaulukon mukaan
- Palkinnot jaetaan Ahkera-gaalassa eli kauden päätösjuhlassa
- Palkinnoille pääsee hyvillä pisteillä ja hyvät pisteet tulevat kun on kisannut useassa lajissa
Kaikki keräämään pisteitä ja haastamaan omat ennätykset.