Ahkeralle 4 mitalia SM-halleista

23.2.2022

Kuva: Anssi Mäkinen

Lahden Ahkeran urheilijat olivat hyvin edustettuina viikonlopun SM-halleissa Kuopiossa 19.-20.2.

Ahkera keräsi kisoista 4 mitalia - kaksi kultaa, yhden hopean ja yhden pronssin. Myös uusia ennätyksiä sekä kauden parhaita tuloksia syntyi lähes kaikilla. 

Ilona Mononen onnistui jälleen ja juoksi tuplamestaruuteen 1500 ja 3000 metrillä. Lauantaina juostu 1500m oli Monosen soolonäytös. Voitto irtosi uudella kärkituloksella ja omalla henkilökohtaisella ennätyksellä 4.25,75. Sunnuntain kilpailussa nähtiin Monosen ja Vasa Iddrottssällskappia edustavan Nathalie Blomqvistin loppukirikamppailu, jonka Mononen taisteli itselleen 0,07 sekunnin erolla. Mononen jäi vain 0,69 sekuntia 19-vuotiaiden SE-tuloksesta uudella ennätysajallaan 9.14,06.

Naisten korkeudessa nähtiin sunnuntaina hieno taistelu kolmen naisen (Lällä, Tuuri, Junnila) välillä. Heta Tuuri oli kovatasoisen korkeuskisan toinen uudella halliennätyksellään 188. Kilpailun voitti Sini Lällä 190 ylityksellään, Ella Junnilan hypätessä saman kuin Tuuri ja ollen kilpailun kolmas. 

Ossi Kekki urakoi viikonloppuna Monosen tavoin 1500m ja 3000m. Lauantaina Kekki nappasi pronssia 1500 metriltä uudella ennätyksellään 3.48,94. Sunnuntaina 3000 metrillä syntyi myös uusi ennätys 8.12,86 Kekin ollessa kilpailun 5. 

Miesten pituudessa jo edellisenä viikonloppuna kilpaillut Karim Echahid oli harmittavasti kilpailun 4. täysin samalla tuloksella (7,17) kuin kolmanneksi hypännyt Julius Toivola. 60 metrin aidoissa Joni Järvinen juoksi alkuerissä uuden ennätyksensä 8,28 ja oli finaalin 5. tuloksella 8,34. 

Onnittelut urheilijoille, valmentajille sekä taustajoukoille hienoista tuloksista!

Kuvat: Anssi Mäkinen & Heidi Lehikoinen


MIEHET

Daniel Keane 60m -  6,96 (alkuerä) 6,96 (välierä)

Lassi Kuva 800m - 1.55,38 PB  10.

Matias Mononen 800m - 1.56,90  15.

Ossi Kekki 1500m - 3.48,94 PB  3.

                    3000m - 8.12,86 PB  5.

Hannu Granberg 3000m - 8.16,93 PB  7.

Joni Järvinen 60m aj - 8,28 PB (alkuerä) 8,34  5. (finaali)

Karim Echahid Pituus - 7,17  4.


NAISET

Emilia Jousimaa 1500m - 4.40,39 SB  6.

Veera Perälä 800m - 2.14,15 SB  8.

Ilona Mononen 1500m - 4.25,75 SB  1.

                            3000m - 9.14,06 PB  1. 

Anne Rajaniemi 3000m - 9.52,83 PB   8.

Veronika Virtapohja 3000m - 10.04,75 PB  13.

Reetta Hämäläinen 60m aj - 8,85 =PB (alkuerä)

Heta Tuuri Korkeus - 188 PB  2. 

Anni Korhonen 300m aj - 46,72 SB  12.