Purola haastaa Samuelssonin ja muut kärkisprintterit Lahdessa

14.7.2020

Purola haastaa Samuelssonin ja muut kärkisprintterit Lahdessa

Samuel Purola ottaa ensi kerran tällä kaudella mittaa 100 metrin vauhdistaan Lahden Motonet GP:ssä keskiviikkona. Vastassa ovat pitkä liuta kotimaan kärkinimiä mukaan lukien 10,28 viime viikolla Jyväskylässä juossut Samuli Samuelsson, jolle Purolan kohtaaminen maistuu.

–  En tiedä millaiset paineet Samuelilla olla, mutta odotukset ovat aina korkealla, kun Samuel juoksee. Se buustaa meitä muita, ainakin minua, Samuelsson totesi mediatilaisuudessa tiistaina Lahdessa.

Purola sanoo olevansa kauden 100 metrin avauskisassaan haastajan roolissa. Hän odottaa tasaista ja tasokasta kilpailua.

– Samppa tulee todennäköisesti lähtemään aika kovaa. Täytyy vaan koettaa päästä siihen mukaan, koska tulen olemaan lopussa vahvoilla, Purola sanoo.

– Katsotaan kuinka käy.

Purolalla on tältä kesältä juostuna vain Oulussa koleissa oloissa 21,04:ään pyyhkäisty 200 metriä. Treenien perusteella sprintteri odottaa Lahden juoksulta tyystin toisenlaista vauhtia.

– Treenit ovat menneet hyvin. En ole syksyn jälkeen ollut kertaakaan sairaana, eikä ole ollut vammoja, ei edes pieniä kiristyksiä. Olen pystynyt tekemään harjoituksissa mitä on pitänyt, joten lähtökohdat ovat hyvät, Purola sanoo.

Haasteena Lahdessa on saada juoksun kokonaisuus pysymään koossa.

– Lähdön ja kiihdytyksen onnistumisella ja sillä, että pääsen oikeaan juoksuasentoon on minulle iso merkitys, koska se vaikuttaa niin paljon loppujuoksuun, joka on vahvuuteni, Purola sanoo.

Oulun Pyrintöä edustavan Purolan, 20, sadan metrin ennätys on 10,31. Viime kesänä hänen parhaansa oli 10,43.


Samuelsson: Uusi ennätysaika mahdollinen

Purola ei halua veikkailla, millaisia aikoja pitää juosta voittaakseen Lahdessa keskiviikkona. Samuelsson heittää, että 10,3-alkuinen lukema tarvitaan. Purolan ja Samuelssonin ohella mukana ovat mm. Viljami Kaasalainen ja Riku Illukka, jotka juoksivat sunnuntaina Porvoossa myötätuulessa 10,32 ja 10,37.

– Kun katsoo lähtölistaa, siinä on sellainen Kalevan kisojen finaalin meininki. Tosi kova kilpailijakaarti ja monet ovat juosseet tosi hyviä aikoja. Pikajuoksun taso noussut ihan kokonaisuudessa, Samuelsson arvioi.

– Itse odotan kisalta tosi paljon. Viime viikolla irtosi niin hyvin. Jos nyt saadaan olosuhteet kohdalleen, voidaan puhua samanlaisista ajoista kuin Jyväskylässä, jos ei kovemmista.

Samuelsson, 25, näkee, että loppuun asti taiten viety pitkä kiihdytys on hänelläkin avain menestykseen.

– Minulla aina ollut se ongelma, että kiihdytän 20 metriä ja sitten lähden juoksemaan sellaista matkajuoksua. Jyväskylässä sain kiihdytyksen tulemaan loppuun ja juoksu pysyi lopussa korkealla, joka on sekin on ollut vähän ongelma. Siinä juoksussa onnistui moni asia, Samuelsson sanoo.

– Nyt tarkoitus on toistaa samanlaista juoksemista täällä Lahdessa.

Liput kävivät kaupaksi

Lahden Motonet GP:ssä miesten 100 metrillä on kaksi juoksua, kuten kisat huipentavassa naisten 100 metrin aidoissa. Siinä mukana ovat lajin kärkinimet Annimari Kortteen, Nooralotta Nezirin ja Reetta Hurskeen johdolla.

GP-illan kärkilajeja ovat myös Topi Raitasen ja Camilla Richardssonin kauden ensimmäiset 3000 metrin estejuoksut, kotimaan kärkikaartin Lahden stadionille kokoava naisten korkeuskisa ja Lassi Etelätalon kauden avaus keihäskilpailussa, jossa on mukana myös latvialaisvieraita sekä Toni Kuusela.

Lahden stadionilla on voimassa olevien määräysten mukaan kolme 500 hengen sektoria katsojille pääkatsomossa. Lisäksi takasuora ja kaarteet ovat oma sektorinsa. Kisojen pääsihteerin Janne Harjulaan mukaan kaikki katsomot olivat jo tiistaina lähestulkoon loppuunmyyty.

Ylen TV2-kanavalla on kilpailusta lähetys keskiviikkona (15.7.) kello 18.30 alkaen.


Laajempi ennakkojuttu:

https://www.yleisurheilu.fi/uutinen/pikajuoksijat-ja-raitasen-kesan-estejuoksuavaus-huipentavat-lahden-motonet-gpn/


Aikataulu ja pääsyliput

https://www.motonetgp.fi/lahti/aikataulu-ja-paasyliput/