Suomen miesten parhaat estejuoksuseurat

3.11.2023

Suomen miesten parhaat 3000m estejuoksuseurat

Ahkeralla paras kymmenen keskiarvo 

Yleisurheilutilastoja on mahdollista tarkastella monin eri tavoin. Oheisen tilaston lähtökohtana on ollut miesten estejuoksun kaikkien aikojen tilasto. Se kertoo, että kautta aikojen 134 suomalaista on alittanut 3000m esteissä yhdeksän minuutin rajan. Moni on tehnyt sen useammassakin seurassa. Ykkönen tässä suhteessa on Mikko Ala-Leppilampi, joka alitti kyseisen rajan seitsemässä seurassa. Hänen ennätyksensä 8.25,33 on vuodelta 1973 ja silloinen seura oli Lahden Urheilijat.

Tilastopajan erinomaisten tilastojen avulla olen selvittänyt kaksi minua kiinnostavaa seikkaa. Millä seuroilla on eniten yhdeksän minuutin alittajia sekä Suomen parhaat estejuoksuseurat kymmenen keskiarvolla mitattuna.  Lahden Ahkeralla ja Turun Urheiluliitolla rajan alittajia on kuusi. Viiden alittajan seuroja ovat Helsingin Kisa-Veikot ja Jyväskylän Kenttä- Urheilijat.  Porvoon Urheilijat ja Viipurin Urheilijat ovat neljän rajan rikkojan seuroja. Neljä ”ysin” alittajaa löytyy myös Kaipolan Vireestä, mutta ei kymmentä estejuoksijaa. Paras heistä vuoden 1968 ME- mies Jouko Kuha 8.24,2.

Paras kymmenen parhaan keskiarvo on Lahden Ahkeralla 8.50,5. Lisäksi kolmella seuralla keskiarvo painuu reilusti alle yhdeksän minuutin. Ne ovat Helsingin Kisa-Veikot 8.52,0, Viipurin Urheilijat 8.52,9 ja Turun Urheiluliitto 8.55,0. Seuraavat kolme ovat Jyväskylän Kenttä- Urheilijat 9.01,3, Joensuun Kataja 9.01,7 ja Porvoon Urheilijat 9.03,3.

Ismo Toukonen EM-mitalisti

Ahkeran menestynein estejuoksija on vuoden 1978 EM-kisojen pronssimitalisti Ismo Toukonen, jonka mitali tuli Suomen kaikkien aikojen tilaston neljänneksi parhaalla ajalla 8.18,29 . Montrealin olympiakisoissa hän oli 12 ajallaan 8.42,74. Esteiden maaotteluedustuksia Ismolla on 17.Viisi voittoa, neljä kakkostilaa ja yksi kolmostila. Vain kahdessa ottelussa aika painui yli 8.50,0. Kerran aika oli alle 8.30,0, kuudesti alle 8.40,0 ja kahdeksan kertaa alle 8.50,0.

Ville Hautala saavutti Ahkeran riveissä kaksi SM-hopeaa ja kaksi SM-pronssia sekä Lapuan Virkiän väreissä neljä kultaa ja yhden pronssin. Virkiää edustaessaanVille oli mukana sekä olympialaisissa että MM- ja EM-kisoissa. Villen ennätys 8.29,00 oikeuttaa kaikkien aikojen tilastossa sijalle 14. 

Eero Kolila on ennätyksellään 8.30,4 vuodelta 1977 kaikkien aikojen tilaston 16. Saman vuoden Kalevan kisoissa hän oli viides 8.46,88. Sitten lyhyt estevertailu vuosien 1977 ja 2023 välillä:

Kalevan kisat 1977                                  Kalevan kisat 2023

1) 8.30,8       Kantanen                            1) 8.31,93      Raitanen

2) 8.35,5       Toukonen                            2) 9.01,76      Heinonen

3) 8.37,8       Okkola                                 3) 9.06,21      Auvinen

4) 8.41,1       Miettinen                            4) 9.12,82      Hautala Walte

5) 8.46,88     Kolila                                   5) 9.21,75      Eskola

10) 8.53,5     Heikkilä                              10) 9.48,29    Mustonen


Tilasto           1977                                  Tilasto 2023

1) 8.28,6       Kantanen                            1) 8.22,00      Raitanen

2) 8.30,4       Kolila                                   2) 8.54,15      Heinonen

3) 8.35,0       Okkola                                 3) 9.01,78      Auvinen

4) 8.35,54     Toukonen                            4) 9.12,82      Hautala

10) 8.52,0     Lehti                                    10) 9.25,92     Tassis

111) 9.59,2                                                21) 10.02,99                  45) 20.22,64

Markku Kyyrösellä, joka on kaikkien aikojen tilaston 29, on yksi SM-hopea ja yksi SM-pronssi.  Hän oli 14. M19 sarjan MM-kisoissa 1988. Hannu Granbergilla Suomen mestaruuksia on kaksi, lisäksi neljä hopeaa ja yksi pronssi. Kaikkien aikojen tilastossa Hannu on 59. Wilho Hautalalla on yksi SM-hopea ja kaikkien aikojen tilaston 70. sija.

Menestystä jo 1930-luvulla

Ahkeran kymmenen minuutin rajan alittaneiden joukossa on kaksi juoksijaa, joiden tulokset ovat 1930-luvulta. 1915 syntynyt Veikko Tuominen juoksi ennätyksensä 9.19,2 Tukholmassa 1938. Saman vuoden Kalevan kisoissa hän oli neljäs. Ylioppilaiden 1930 MM-kisojen 5000m kultamitalisti Eino Puukko juoksi Viipurin SM-kisoissa 1930 ennätyksensä 9.52,2 sijoittuen viidenneksi. Molemmat kärsivät sankarikuoleman isänmaataan puolustaessa. Tuominen hävisi partioretkellä 13.7.1941 ja voimistelunopettaja Puukko kaatui Etelä-Karjalassa 13.8.1941.

Todettakoon vielä, että Ahkeran nykyinen puheenjohtaja maratonin Suomen mestari Ilkka Väänänen juoksi Ahkerassa esteet 9.17,1 ja esiintyy JKU:n tilastossa reilun sekunnin paremmalla ajalla. JKU:n tilastossa on myös suomalaisessa kestävyysjuoksussa ja Lahden Ahkerassa pitkään vaikuttanut Timo Vuorimaa. Timo on muuten se 134. yhdeksän minuutin alittaja, jonka tulos 8.59,6 on juostu 1979 Eräjärven Urheilijoita edustaen.

Yhden Suomen ennätyksen Ahkeran estejuoksijat ovat merkkauttaneet Suomen tilastoihin.  Hannu Leppänen juoksi yhden vesiesteharjoituksen jälkeen elämänsä ensimmäisessä estekisassa A-poikien (18v) 1500m esteiden Suomen ennätyksen 4.15,7 Lahdessa 3.9.1971. Entinen ennätys oli 4.18,2 ja kisassa toiseksi sijoittunut Ismo Toukonen jäi silloista SE:stä vain 0,5 sekuntia.

Eri seurojen menestyneitä estejuoksijoita

Seuraavassa on lyhyt yhteenveto tilaston muiden seurojen estejuoksijoiden saavutuksista. Kun monet juoksijat ovat edustaneet useampaa seuraa, saavutukset eivät aina ole juuri esitellyssä seurassa tapahtuneet.

HKV:ssä on monia arvokisoissa menestyneitä estejuoksijoita. Ahkeran erinomaisiin mailereihin kuuluneen Antti Vasalan äidin Anjan isä oli Martti Matilainen, joka oli neljäs vuoden 1932 (Iisalmen Visa) ja 1936 olympiakisoissa.  Olavi Rinteenpää oli neljäs Helsingin olympialaisissa 1952 ja EM-hopeamitalisti 1954. Topi Raitanen voitti EM-kultaa 2022. Ilkka Äyräväinen oli kuudes EM-kisoissa 1982 ja Mikael Talasjoki 12 ikäluokan 22v EM-kisoissa.

Heinolan Iskun kasvatti Tapio Kantanen oli Viipurin Urheilijoiden jäsen saavuttaessaan pronssia Munchenin olympialaisissa 1972. Vesa Laukkanen voitti M19 Euroopan mestaruuden 2000m esteissä 1977 edustaen Kuopion Sisu-Veikkoja, mutta oli VU:n jäsen juostessaan ennätyksensä 8.22,9. Kari Hänninen seura oli Hämeenlinna Tarmo 1981, jolloin hän oli kuudes M19 EM-kisoissa 2000m esteissä. Myös hänen ennätyksensä 8.36,4 on juostu Tarmossa. Joonas Harjamäki EM-kisaedustus 2010 ja ennätys 8.45,75 samalta vuodelta (seura Seinäjoen Urheilijat)

Suomen kaikkien aikojen menestynein kestävyysjuoksija Turun Urheiluliiton Paavo Nurmi voitti yhdeksän olympiakullan lisäksi kolme hopeaa, joista yksi tuli 3000m esteissä Pariisissa 1924.

Pekka Päivärinta edusti pitkään Turun Urheiluliittoa, mutta ennätyksensä 8.25,4 ja Munchenin olympialaisten kahdeksannen tilan (8.37,2) hän juoksi Kaarinan Urheilijoissa. Tuomo Lehtisen ennätysaika 8.35,58 syntyi vuonna 2002. Vuotta aikaisemmin hän oli neljäs M22 sarjan EM-kisoissa hienolla ajalla 8.38,91 (seura Länsi-Uudenmaan Urheilijat).  Arto Kuusisto päätti esteuransa TuUL:n riveissä 1995. Sitä ennen hän Perniön Urheilijoita edustaen oli kolmas M19 EM-kisoissa 1987 ja M19 MM-kisoissa 1988 sekä juoksi ennätyksensä 8.31,95 vuonna 1990 .

Pentti Karvonen ja Tommy Ekblom olivat todellisia Porvoon Urheilijoiden ikoneja. Karvonen paransi maailmanennätystä kaksi kertaa heinäkuussa 1955. Ensin Helsingissä 8.47,8 ja kaksi viikkoa myöhemmin 8.45,4 Oslossa. Vuoden 1954 EM-kisoissa hän oli neljäs ja mukana olympialaisissa Roomassa 1960. Tommy Ekblom juoksi viisissä arvokisoissa ja aina loppukilpailussa: Olympialaiset 12/1980 ja 9/1984, MM-kisat 12/1983 ja EM-kisat 8/1982 ja 10/1986.

 Joensuun Katajan Jukka Keskisalo on vuoden 2006 Euroopan mestari ja pitää hallussaan Suomen ennätystä 8.10,67. JKU:n Emil Helander oli neljäs M22 sarjan EM-kisoissa 2021

 Maailmanennätysmiehiä

Suomalaiset ovat juosseet estejuoksun maailmanennätyksiä peräti neljällä eri vuosikymmenellä. Joistakin ennätyksistä puhutaan epävirallisina ennätyksinä. Kansainvälisen liiton IAAF:n julkaisemassa ennätysten kirjassa puhutaan parhaista tuloksista ennen IAAF perustamista ja ennätyksistä IAAF:n aikana eli vuodesta 1954 alkaen.

Alla oleva tilasto kertoo suomalaisista estejuoksijoista, jotka ovat saaneet nimensä IAAF:n julkaisemaan kirjaan: Progression of World best performances and official IAAF World Records:

9.25,2            Toivo Loukola                     Helsingin Toverit          Helsinki          9.7.1928

9.21,8            Toivo Loukola                     Helsingin Toverit          Amsterdam   4.8.1928

9.09,4            Volmari Isohollo                 Keravan Urheilijat         Lahti             28.5.1933

9.03,8            Volmari Isohollo                 Keravan Urheilijat         Berliini         8.8.1936

8.44,4            Olavi Rinteenpää               HKV                                 Helsinki        2.7.1953

8.47,8            Pentti Karvonen                 Porvoon Urheilijat         Helsinki        1.7.1955       

8.45,4            Pentti Karvonen                 Porvoon Urheilijat         Oslo              15.7.1955

8.24,2            Jouko Kuha                        Kaipolan Vire                 Tukholma     17.7.1968


Suomen arvokisamitalistit estejuoksussa

OK:t              Kultaa                                                          Hopeaa                                          Pronssia

1924              Ville Ritola, Tampereen Pyrintö              Elias Katz, Stjärnan       

1928              Toivo Loukola, Hels. Toverit                    Paavo Nurmi, TuUL                     Ove Andersen LU

1932              Volmari Isohollo, Hels. Toverit               

1936              Volmari Isohollo, Keravan Urh                Kaarlo Tuominen, Hels.PV

1972                                                                                                                                          Tapio Kantanen, VU

                                                                                                                                                                                                               EM                Kultaa                                                          Hopeaa                                           Pronssia

1938                                                                                                                                            Alf Lindblad, Fiskars IF

1950                                                                                                                                            Erik Blomster, Seinäj.U

1954                                                                                  Olavi Rinteenpää, HKV

1978                                                                                                                                            Ismo Toukonen, LA

2006              Jukka Keskisalo, JoKa

2022              Topi Raitanen

Suomen parhaat 3000m estejuoksun seurat kymmenen keskiarvolla mitattuna

Lahden Ahkera                                            Helsingin Kisa-Veikot                                  Viipurin Urheilijat

8.18,29           Ismo Toukonen                   8.16,57           Topi Raitanen                       8.12,60     Tapio Kantanen

8.30,4            Eero Kolila                             8.22,6             Ilkka Aäyräväinen                8.22,9        Vesa Laukkanen

8.36,95           Ville Hautala                        8.34,85           Mikael Talasjoki                  8.40,08      Kari Hänninen

8.37,98           Markku Kyyrönen                8.44,2             Olavi Rinteenpää                 8.49,98      Risto Tikka

8.47,62           Hannu Granberg                  8.58,68           Aki Nummela                      9.03,55      Tommi Liljedahl                  

8.50,20           Wilho Hautala                      9.00,5             Mikael Fogelholm               9.04,2        Esa Vaittinen

9.08,42           Francis Kirwa                       9.06,71           Jussi Oksanen                    9.05,29      Joonas Harjamäki

9.10,57           Pasi Mäkinen                       9.09,0             Martti Matilainen                9.05,6        Risto Kaukinen

9.12,5            Hannu Leppänen                  9.13,57           Mikko Pulkkinen                 9.08,00      Jouko Malinen

9.12,82           Walte Hautala                      9.13,6             Paavo Hyvönen                   9.17,11      Anssi Tast

10 ka = 8.50,5                                              10 ka = 8.52,0                                              10 ka = 8.52,9


Turun Urheiluliitto                                      Jyväskylän Kenttä-Urheilijat                      Joensuun Kataja

8.35,58 Tuomo Lehtinen                           8.39,75           Eemil Helander                    8.10,67        Jukka Keskisalo                  

8.42,24           Pekka Päivärinta                9.45,0             Juha Parviainen                   8.54,4           Veijo Sallinen

8.46,6            Teuvo Virtanen                    8.48,8             Pertti Koivunen                     9.01,78        Samuel Auvinen

8.54,15           Eero Heinonen                  8.54, 2              Pekka Höykinpuro               9.04,4          Pekka Rantanen

8.54,50           Timo Ollikkala                   8.54,8               Kaj Vartio                              9.05,8             Kaj Vartio

8.55,0            Martti Vainio                        9.05,7             Raimo Nyrönen                    9.08,8            Olavi Ikonen

9.03,1            Antti Keihäs                         9.13,4             Kyösti Takkinen                    9.09,34           Mikko Hirvonen

9.03,23           Pekka Roto                           9.15,81           Ilkka Väänänen                  9.12,2            Unto Jaatinen

9.06,5            Juha Ristolainen                   9,17,1             Timo Vuorimaa                  9.12,94           Aleksi ikonen

9.09,71           Arto Kuusisto                       9.18,43           Jussi Eskola                       9.17,2             Martti Pippola

10 ka = 8.55,0                                            10 ka = 9.01,3                                              10 ka = 9.01,7


Porvoon Urheilijat                                      Lahden Ahkera II (11-20)                 Suomi

8.19,40           Tommi Ekblom                   9.15,81      Tony Reponen                8.10,67        Jukka Keskisalo     JoKa

8.45,4            Pentti Karvonen                  9.17,1         Ilkka Väänänen              8.12,60         Tapio Kantanen     VU

8.51,87           Teuvo Karvonen                  9.19,2        Veikko Tuominen          8.16,57         Topi Raitanen        HKV

8.52,57           Jarmo Ihalainen                  9.24,26      Juha Nurminen             8.18,29         Ismo Toukonen     LA

9.00,8            Reino Karvonen                   9.36,4         Arto Kyyrönen                8.19,40         Tommy Ekblom     PU

9.05,8            Jussi Fomin                         9.39,00        Jarno Stenholm           8.22,6            Ilkka Äyräväinen   HKV

9.13,03           Jouni Oikarinen                  9.44,41       Tuomo Karttunen         8.22,9            Vesa Laukkanen   VU

9.19,57           Kari Hietamies                    9.53,3          Teuvo Slant                   8.23,25         Jörgen Salo            IF Åsarna

9.30,5            Ilkka Ojapalo                        9.53,49         Jan Särkiniemi             8.24,2            Jouko Kuha           KaipVi

9.34,70           Asmo Ahola                         9.59,2          Eino Puukko                 8.25,33          Mikko Ala-leppilampi           LU

10 ka = 9.03,3                                            10 ka = 9.36,2                                     10 ka = 8.19,5


Eri maiden välinen3000m estejuoksun tulosvertailu / kaikkien aikojen tilasto. 

Maiden järjestys kymmenennen tuloksen perusteella:

Maa                                    1.                                         10.                                       alle 8.20,00                         100.

Kenia                                  7.53,64                                7.59,08                               91) 8.19,81                         8.21,42

Marokko                             7.55,28                                8.10,10                              21) 8.19,33

Etiopia                                7.52,11                                 8.12,04                             18) 8.19,57

USA                                    8.00,45                                  8.13,37                             36) 8.19,88

Espanja                               8.05,69                                 8.14,49                             21) 8.19,85

Ranska                                8.00,09                                 8.14,74                             19) 8.19,79

Puola                                  8.09,11                                  8.18,23

Italia                                   8.08,57                                   8.18,47                             11) 8.18,85

Kanada                              8.11,64                                   8.20,14

Iso-Britannia                      8.07,96                                  8.21,28

Venäjä                                8.15,54                                  8.21,95

Saksa                                  8.09,48                                 8.22,93

Algeria                                8.10,23                                  8.22,9

Suomi                                 8.10,67                                  8.25,23

Japani                                 8.09,91                                  8.25,70

Qatar                                   7.53,63                                  8.26,83

Norja                                   8.12,05                                  8.27,46

Portugal                              8.19,82                                 8.27,53

Etelä-Afrikka                      8.11,50                                 8.27,62

Belgia                                 8.10,01                                  8.27,8

Ruotsi                                 8.05,75                                 8.28,97

Kaikkien aikojen tilastossa juoksijoita:

Tulos

Alle                                     8.00,00          13

Alle                                     8.10,00          89

Alle                                     8.20,00          330

Alle                                     8.30,00          924


1000.                                   8.30,80

2250.                                   8.40,00

3120.                                   8.45,00


Arto Pasanen