SM-HALLIT KUOPIOSSA, GRANBERG TAVOITTELEE EM-RAJAA TURKISSA

15.2.2019

Lahden Ahkeralta lähtee 10 urheilijaa viikonloppuna Kuopiossa kilpailtaviin yleisurheilun SM-hallikilpailuihin. Urheilijoiden määrä on oikein hyvä, sillä vuosi sitten vastaavissa kilpailuissa oli vain 3 urheilijaa. Suurimmat mitaliodotukset kohdistuvat jälleen kerran juoksuradoille.

Juoksuradoilla mitalista kamppailevat mm. Ossi Kekki ja Sanna Erkinheimo. Kekki on kauden 3000 metrillä hallitilastoissa 3. ja kun tilastoykkönen ja seurakaveri Hannu Granberg kilpailee samaan aikaan Turkissa, on Ossilla kaikki mahdollisuudet vaikka mestaruuteen. Juoksun selkeä ykkössuosikki on silti HKV:n Topi Raitanen, joka on ilmoittautunut 3000 metrille ja avaa hallikautensa Kuopiossa. Erkinheimo on 400 metrin rankingissa 5. sijalla juostuaan viikko sitten Tampereen kansallisissa ratakierroksen aikaan 55.81. Parhaillaan ratakierroksen ulkona aikaan 54.09 juossut moninkertainen SM-mitalisti on edelleen huippukunnossa ja taistelee varmasti mitalista lauantaina. 

Ahkeran muut juoksijat ovat Wilho Hautala (3000m), Salla Laukkanen (1500m ja 3000m), Pinja Kotinurmi (800m), Jenna Pihkola (200m) sekä Reetta Hämäläinen (60m aj).

Kenttälajeissa ovat mukana Heta Tuuri korkeudessa ja Laura Rautiainen 3-loikassa. Tuuri on tällä kaudella hypännyt 179cm ja on kauden hallitilastoissa 7. Rautiaisen kauden paras on kantanut tähän mennessä 12.04m.


Granberg jahtaa EM-rajaa Istanbulissa

Hannu Granberg oli alun perin tavoittelemassa menestystä Kuopiosta SM-halleista, mutta viime viikonloppuna Oslossa juostu 3000 metrin maaottelu antoi uskoa siihen, että EM-hallien tulosraja (8:05.00) voisi vielä alittua, jos luvassa olisi hyvävauhtinen juoksu. Granberg jäi EM-rajasta Oslossa vain 3,5 sekuntia. Mestaruuskilpailuissa ei välttämättä kukaan lähde pitämään kovaa vauhtia, joten tästä johtuen Hannu löysi itselleen kilpailun Istanbulista, missä tavoittelee EM-hallien tulosrajan alitusta. Useasti Suomea maaottelussa edustanut Granberg (29) on kivunnut tasaisesti kohti kovempia tuloksia ja nyt on ensimmäistä kertaa tilanteessa, että aikuisten arvokilpailut ovat täysin mahdollisia.


Töitä ja urheilua

Granberg on siitä erikoinen urheilija, että hän ei ole missään vaiheessa tinkinyt siviiliurastaan urheilun kustannuksella vaan on opiskellut lähes normaalilla tahdilla maanmittaus insinööriksi Metropolia ammattikorkeakoulussa viidessä vuodessa. Keväällä 2016 valmistunut Granberg toteaa, että hän pitkitti opintoja yhdellä vuodella, jotta voisi keskittyä hieman paremmin harjoitteluun. Tuo yhden vuoden pitkittäminen varmasti kannatti, sillä Granberg voitti ensimmäisen henkilökohtaisen Suomenmestauutensa juuri kesällä 2016. Opiskelujen jälkeen Hannu siirtyi työelämään. Espoon Otaniemessä kaupunkisuunnittelussa nykyisin työskentelemän Granbergin arki pyörii töiden ja harjoittelujen ympärillä. Kaupunkisuunnittelu on kompromissien tekemistä ja eri asioiden yhteensovittamista ja tehtävänkuvaani kuuluu huolehtia toimivasta ja turvallisesta kaupunkirakenteesta liikennesuunnittelun näkökulmasta Granberg täsmentää.


Tavoitteena 8:40 alitus ja 2020 EM-kilpailut

Vielä muutama vuosi sitten 9 minuutin rajan kanssa paininut Granberg on vakiinnuttanut tasonsa parin viime vuoden aikana Suomen parhaiden estejuoksijoiden joukossa. Vuositilastoissa viime kaudella edellä oli vain komeetan lailla kohti Euroopan kärkeä kirinyt Topi Raitanen. Granbergin viikon takainen 3000m ennätys (8:08.66) enteilee jo ensi kesältä 8:40 alitusta esteissä. Hannun 3000 metrin halliennätysjuoksu on juostu lyhyellä radalla ja on mahdollista, että kesällä sileä kulkee 8 minuutin pintaan arvio Lahden Ahkeran valmentaja ja estejuoksussa Barcelonan vuoden 1992 Olympialaisissa juossut Ville Hautala. Hautalan mukaan sileän ja esteiden ero on hieman reilu puoli minuuttia, riippuen estejuoksutekniikasta. Hannulla on hieman varaa parantaa esteiden ylitys tekniikkaa. Vesieste sujuu nätisti, mutta kuivaesteillä on kehittämisen varaa Hautala jatkaa. Uskon silti, että kevään harjoittelun onnistuessa Hannu alittaa 8:40 jo ensi kesänä ja 2020 EM-kilpailut ovat realistinen tavoite Hautala täsmentää.


Arki ja harjoittelu

Hannulla harjoituksia kertyy viikoittain 12-13 kappaletta.  Hänen tyypillinen arkipäiväni alkaa 6-8 km peruskestävyyslenkillä, jonka jälkeen siirtyminen töihin runsaan aamupalan jälkeen. Aamupäivä töissä menee tyypillisesti kokoustaessa tai suunnittelupalavereissa. Työpäivä katkeaa lounaaseen, jonka jälkeen j työntekoa jatketaan työpöydän ääressä. Iltapäivään kuuluu myös tukeva välipala. Mikäli illalle osuu kovempi harjoitus, on Hannulla mahdollisuus joustaa työajoissa, eli hän voi lyhentää työpäiväänsä tarpeen vaatiessa. Granberg kiitteleekin nykyistä työnantajaansa joustavuudesta ja hän pitää työtä loistavana vastapainona urheilulle. Työ ei ole fyysisesti kuormittavaa joten energiaa säilyy hyvin harjoittelulle.


Ekblom valmentaa

Hannun valmennuksesta on jo useamman vuoden vastannut SUL:n entinen kestävyysjuoksun lajivalmentaja Tommy Ekblom. Ekblom muistetaan mm. estejuoksun Euroopan mestaruuden vuonna 2006 juosseen Jukka Keskisalon valmentajana. Granberg antaa vuolaasti kiitosta Ekblomille. Tommy on erinomainen valmentaja ja hänen tekemiin ohjelmiin on helppo luottaa, kertoo Granberg. Pidän tärkeänä, että voin luottaa ja uskoa siihen mitä teen ja se vie minua eteenpäin, Granberg jatkaa. Vuodesta 2015 asti Ekblomin valmennuksessa oleva Granberg harjoittelee paljon ryhmässä pääkaupunkiseudulla. Harjoituskavereita ovat muun muassa Eero Saleva ja Panu Jantunen. Ryhmässä harjoitellessa tasaiset treenikaverit pitävät yllä tietynlaista kilpailutilannetta, jossa puskemme toinen toisiamme eteenpäin, kertoo Granberg harjoittelustaan.  Hänen mukaansa kaksi viikon kovinta harjoitusta tehdään porukassa, jossa on mukana vaihtelevasti eri urheilijoita pääkaupunkiseudulta kuten Joonas Harjamäki, Aki Nummela, Joonas Lehtinen ja Pekka Antikainen.

Lahden Ahkera toivottaa onnea ja menestysta kaikille urheilijoillensa viikonlopun SM-kilpailuihin sekä Granbergille Turkin Istabulissa kisattavaan Istanbul Indoor Cupiin.


Jaakko Erkinheimo

Kuva: SUL-kuvapankki / Anssi Mäkinen